A/N: En tiedä oikeen että miks kirjoitan niin hirveesti tämmöstä angstista tekstiä. O.o jännää. Mutta siis, tän raapaleen mä väkersin joskus koulussa ruokavälkällä, ja semmosesta pikatöhertelystä sitten tuli tällainen tulos. ^^ (+julkasen nyt täällä aika monta tekstiä varmaan peränjälkeen, en vaan malta oottaa :D)
***
Naps, naps, naps.
Pienet harmaat narunpätkät tippuvat lattialle sitä mukaa kun leikkaan niitä lankakerästä. Ne leijuvat hetken ilmassa, jonka jälkeen laskeutuvat pehmeästi kiviselle lattialle. Lanka on kuin sieluni. Naps, osa haihtuu pois. Naps, elämässä ei enää ole mieltä. Naps, tahdon pois. Sinä et ole täällä, joten miksi minäkään tahtoisin. Niin, en tahdokaan.
Mitä minä olen tekemässä? Kadotan itseni yhä enemmän lankakerän silpomisen jatkuessa. Ehkä olen hullu. Olenko minä? En tiedä.
Tunnen katseen selässäni. Se suorastaan tihkuu sääliä. Niin. Minua säälitään, koska menetän järkeni. Käännyn ympäri ja katson toista hymyillen silmiin. Viimeinen langanpätkä lepää kädessäni. Pääsenkö pois, jos katkaisen sen?
Naps.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti